tiistai 2. elokuuta 2016

Gluteeniton kuningatarpiirakka



Hei taas kaikille!
Heinäkuu vaihtui elokuuksi ja
reissukeittiö palasi kotiin.

Miten sinun kesäsi on sujunut?
niin tiedätkin jo, että keittiö on reissanut
rannikolla ja pohjoisessa.

Meidän kesälomareissu oli täysin extempore-matka.
Autoon pakattiin teltta ja Trangia.
Matkakohde oli siellä, missä aurinko paistaa.
Ja hyvin pysyimme auringon kyydissä.

Kolusimme läpi Tankarin majakkasaaren Kokkolassa.
Poikkesimme Hailuodossa ja nautimme auringosta Nallikarin rannalla.
Ranualla näimme jääkarhut ja poikkesimme Vaakassa lounaalla.
Ranualta suunta kohti Rukaa ja eturinteen kelkkarataa.
Reissun kaunein majapaikka löytyi Juumajärven rannalta
ja Pieni Karhunkierros patikoitiin hellesäässä.
Kitkajoen kosket laskettiin lautalla alas hyvässä seurassa
ja ainostaan Apukokki kokeili koskikelluntaa kesken laskun.

Reissun ruoat valmistettiin retkikeittimellä ja keikkagrillillä.
Tekemistä riitti kaikille ja ruoka maittoi retkipöydän äärellä.

Kotiin palattuamme olivat mustikat ja vadelmat kypsyneet,
niinpä alkoi sadonkorjuun aika.
Oman pihan mustikoista ja mummin keräämistä vadelmista
valmistui herkullinen kuningatarpiirakka.
Piirakan pohjassa on kookos- ja hirssijauhoa sekä tapiokatärkkelystä.
Marjojen päällä on vaniljalla maustettu rahka-kermaviiliseos.



Gluteeniton kuningatarpiirakka
  • 100 g voita
  • 125 g maitorahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl kookosjauhoa
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 0,5 tl ksantaania
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
Päälle:
  • 2 dl mustikoita
  • 2 dl vadelmia
  • 0,5 rkl tapiokatärkkelystä
  • 125 g maitorahkaa
  • 200 g kermaviiliä
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljakreemijauhetta
  • 1 kananmuna
  1. Vaahdota sokeri, voi ja maitorahka keskenään.
  2. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla ja painele taikina jauhoitetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille.
  4. Ripotte marjat pohjan päälle ja marjojen päälle tapiokatärkkelys.
  5. Sekoita maitorahka, kermaviili, sokeri, vanilja ja kananmuna keskenään. Kaada seos marjojen päälle.
  6. Paista piirakkaa 200 asteessa 30-40 minuuttia.
  7. Anna piirakan jäähtyä, niin saat nostettua sen leivinpaperin avulla tarjoilulautaselle. Koristele ja herkuttele!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!