tiistai 26. huhtikuuta 2016

Vappusima kookossokerista



Wappu lähestyy ja vappuvalmisteluihin kuuluu
ehdottomasti siman valmistus.
Varsinkin, kun perheessä asuu yksi simasuu,
joka voisi juoda simaa litrakaupalla.

Suurkuluttajaa ajatellen päätin kokeilla 
siman valmistamista kookossokerista.
Ostin Ruohonjuuresta kilon Foodinin luomukookossokeria.
Sokerin lisäksi tarvitset siman valmistamiseen
vettä, hiivaa ja luomusitruunan. 

Sima saa käydä hyvin pienen hiivamäärän kanssa ämpärissä yön yli,
jonka jälkeen se pullotetaan muutaman luomurusinan kanssa ja
annetaan kypsyä kunnes rusinat nousee pintaan.
Meidän sima oli kypsynyt viisi vuorokautta,
kun maistoimme sitä tänään.

"Tämä maistuu ihan salmiakilta",
oli ensimmäinen kommentti.
Hyvää, hiukan karamellimaisempaa kuin tavissima.
Tavallisen siman ohjeen löydät täältä (klik).
Meillä tehdään kookossimaa toistekin!



Kookosokerista valmistettu sima on hiukan tummempaa 
kuin tavallinen sima.
Happoja oli muodostunut simaan mukavasti.


Vappusima kookossokerista

  • 400 g kookossokeria
  • 4 l vettä
  • 1 luomusitruuna
  • pieni nokare, herneen kokoinen pala hiivaa
  • luomurusinoita pulloihin
  1. Pese sitruuna ja vuole kuoren keltainen osa lastuiksi. Purista sitruunasta mehu.
  2. Kuumenna 1 litra vettä kiehuvaksi.
  3. Mittaa isoon astiaan/ämpäriin sokeri ja kaada kuuma vesi sokerin joukkoon. Sekoita kunnes sokeri on liuennut kokonaan.
  4. Lisää loppu vesi kylmänä.
  5. Lisää sitruunankuorilastut ja sitruunan mehu.
  6. Ota lasiin tilkka haaleaa simaa ja sekoita hiiva sen joukkoon. Kaada hiiva simaämpäriin ja sekoita.
  7. Peitä astia kevyesti ja anna käydä vuorokausi huoneenlämmössä.
  8. Pullota sima ja laita jokaiseen pulloon 3-5 rusinaa. Nosta pullot viileään kypsymään. Meillä sima oli juomakelpoista 5 vuorokauden kuluttua.


Iloista Wappua!

2 kommenttia:

  1. Salmiakin makuinen sima olisikin mainiota!
    Kookossokeri on hyvää ja mielenkiinnolla luinkin millaista simaa siitä tuli.
    Leppoisaa vappua teille!

    VastaaPoista
  2. Tämä kaapissa valmistumassa. Jännittää!

    VastaaPoista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!