torstai 10. maaliskuuta 2016

Sydänsimpukat



Mieliteot ruokien suhteen ovat pyörineet
viime aikoina merenelävissä.
Katkarapuja, kalaa ja nyt sydänsimpukoita.

En ollut koskaan ennen syönyt enkä valmistanut sydänsimpukoita.
Silmiini osui kalaliikkeen mainos ennen viikonloppua.
Tarjolla oli sekä sinisimpukoita että sydänsipukoita,
joten poikkesin kauppahallissa ja ostin kilon sydänsimpukoita.

Googlailin sydänsimpukoiden valmistusohjeita,
joista selvisi, että niitä täytyisi liottaa puolisen tuntia suolavedessä. 
Sydänsimpukat asustavat meren hiekkapohjassa ja niiden sisään kertyy hiekkaa.
Kylmä suolavesi saa ne avautumaan ja putsaamaan itsensä.
Melkoinen liikehdintä kattilassa kävikin.

Kriittiset Ruokailijat suhtautuivat simpukoiden syömiseen hyvin nihkeästi, 
eikä simpukoiden seuraaminen kattilassa auttanut asiaa...
Huuhtelusta huolimatta narskui hiekka jonkun verran hampaissa simpukoita syödessä.
Söimme simpukoiden kanssa tuhteja maalaisranskiksia
ja aiolia.


Säilytä simpukat ilmavasti ja kylmässä.
Poista rikkoutuneet ja kuolleet simpukat ennen valmistusta.
Jos avoin simpukka ei sulkeudu, kun pienesti kopautat kuorta,
niin heitä se pois.


Kattilallinen kylmää suolavettä
sai simpukat liikkeeseen ja putsaamaan itseään.
Kattilan pohjalle kertyi kiitettävästi hiekkaa.
Huuhdoin simpukat suolakylvyn jälkeen 
vielä lävikössä juoksevalla vedellä.


Sydänsimpukat saivat makua
sipulista, valkosipulista, chilistä,
persiljasta ja timjamista.


Sydänsimpukat kahdelle

  • 1 kg sydänsimpukoita
  • 4 l kylmää vettä ja kourallinen merisuolaa
  • oliiviöljyä ja nokare voita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/2 punaista chiliä
  • tuoretta persiljaa ja timjamia
  • 2 dl valkoviiniä
  • mustapippuria ja suolaa myllyistä
  1. Mittaa kylmä vesi ja suola kattilaan, sekoita kunnes suola on liuennut veteen.
  2. Putsaa simpukat, poista rikkoutuneet ja kuolleet yksilöt.
  3. Laita ehjät ja elävät simpukat suolaveteen puoleksi tunniksi.
  4. Kaada simpukat lävikköön, varo kaatamasta kattilan pohjalle kertynyttä hiekkaa. Huuhdo simpukat hyvin kylmällä vedellä.
  5. Kuullota pilkottu sipuli, puristetut valkosipulinkynnet, pilkottu chili ja osa yrttisilpusta oliiviöljy-voiseoksessa korkeareunaisessa paistokasarissa.
  6. Lisää simpukat pannulle ja peitä kannella. Anna simpukoiden avautua ja kypsyä viitisen minuuttia. Heilauta pannua muutama kerta, jotta kaikki simpukat pääsevät kuumuuteen.
  7. Lisää valkoviini,loput yrttisilpusta, muutama pyöräytys mustapippuria ja tarvittaessa suolaa simpukoiden joukkoon, sekoittele hiukan ja tarjoa heti maalaisranskanperunoiden taikka tuoreen leivän ja aiolin kera.


Simpukkaillallisen jälkeen risteilijän kuorma on kaunis,
vai mitä?

-Sari-

Ps. Vaasalaisille vinkiksi, 
 minä ostin sydänsimpukat 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!