tiistai 8. joulukuuta 2015

Ideoita jouluun Marimekolta


Oletko löytänyt jo joulufiiliksen?
Onko sinulla jo aaton menu hallussa?

Omat ajatukseni ruokien ja lahjojen suhteen
ovat olleet tänä vuonna hiukan hakusessa.

Inspiraation voi kuitenkin löytää yllättävästä paikasta.
Minun ajatukseni lähtivät jouluisille poluille
Marimekon ihanan värikkäässä liikkeessä.
Vaasan Marimekko kutsui bloggaajat kylään,
kertoivat Marimekosta ja esittelivät tuotteitaan.

Luulenpa, että värikkyys on sittenkin minun juttuni.
Saan väreistä voimaa.
Taidanpa unohtaa trendikkään valkoisuuden
ja heittäytyä jälleen Peppi Pitkätossuksi.

Minkä värinen sinun joulusi on?


Nämä matalat mukit olisivat ihanat kattauksessa,
oivat alkukeitolle tai vaikkapa jälkiruoalle.


"Missä minun seevettini on?"
Kysyi Kriittinen Ruokailija pikkuneitinä kyläpaikassa.


Glögiä taikka jouluteetä,
kumpaakin on ihana tarjota kauniista kannusta.

Keitätkö glögin itse?
Vai ostatko kaupasta valmiina?

Minä ajattelin keittää glögin omista marjamehuista.
Lämmin mehu teekannuun ja
teekannun siivilään teen sijaan 
kanelitanko, luomuappelsiinin kuorta, neilikoita
ja hiukan kardemummaa.
Näin glögi on helppo maustaa itselleen mieleiseksi 
ja sopivan makeaksi.



Osaisikohan Joulupukki lukea toivekirjeeni
täältä blogista?
Yrittänyttä ei laiteta, vai mitä?

Hyvä Joulupukki!

Toivoisin joululahjaksi muutaman Siirtolapuutarha-sarjan mukin
ja muutaman tuollaisen ihanan 
reilunkokoisen Siirtolapuutarha-mukin.

T: Mukifriikki

Ps. Nuo allaolevat Sukat makkaralla-lasit mahtuvat aina kaappiini.



Skål ja kiitos Marimekolle inspiraatiosta!
Minä taidan aloittaa nyt joulumenun ja -kattauksen suunnittelun.

-Sari-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!