perjantai 20. marraskuuta 2015

Gluteenittomat parmesanvohvelit


Kalajuttuja.
Sinulle, joka seuraat Vallatonta Keittiötä Instassa (klik),
onkin jo selvää, mitä olen puuhaillut tänä syksynä.
Kalastanut!
Ja ihan naisenergialla olemme käyneet 
viemässä verkkoja mereen.
Nostaminen on jännää puuhaa,
koskaan ei tiedä mitä verkoista löytyy
vai löytyykö mitään?

Olen nauttinut suunnattomasti aamuhetkistä merellä.
Hiljaisuus ja syksyn rauha,
nouseva aurinko ja vesilintujen lento.
Kalaonnea meillä on ollut vaihtelevasti.
Silakka on uinut hyvin verkkoihimme,
siiat sen sijaan tuntuvat kadonneen koko merestä.
Tuo ylläolevan kuvan isoin hauenköriläs päätyi haukipulliin.

Kalaruokia on jääkaapissa riittänyt
ja savustuspönttö on ollut ahkerassa käytössä.
Eräänä iltana paistoin savukalojen kaveriksi
 parmesanilla ja tillillä maustettuja suolaisia vohveleita.
Useimmiten meidän tulee syötyä savukalaa
tumman leivän tai näkkileivän kera.
Vohvelit savukalan, sipulisilpun ja 
kermaviilikastikkeen kera olivat ylihyviä!
Kannattaa kokeilla.




Gluteenittomat parmesanvohvelit (4kpl)

  • 4 kananmunaa
  • 4 rkl täysmaitoa tai kookosmaitoa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl tattarijauhoa
  • 3 rkl kookosjauhoa
  • 2 rkl parmesanraastetta
  • 1 tl tilliä
  • 1 tl suolaa
  1. Sekoita munat, maito ja öljy keskenään.
  2. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään.
  3. Lisää kuivat aineet muna-maito-öljyseokseen ja sekoita taikina tasaiseksi.
  4. Paista taikista neljä vohvelia vohveliraudalla.
  5. Tarjoa lämpiminä savukalan, punasipulisilpun ja kermaviilikastikkeen kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!