sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kaalikääryleet ja ruotsalainen puolukkahillo



Kaalikääryleet muorin tekeminä
olivat aina lempiruokaani.
Miten isoäidit saavatkaan kaiken maistumaan niin hyvältä?
Nämä kaalikääryleet ovat tehty isoäidin oppien mukaan.
Kaksi kaalinpäätä kiehuu omissa kattiloissaan ja
niistä otetaan vuorotellen pehmenneet lehdet täytettäviksi.

Täytteen muutin, koska en voi käyttää riisiä.
Alkuperäisessä ohjeessa luki, että täytteeseen
keitetään kaksi kahvikupillista riisiä.
Korvasin riisin quinolla ja punaisilla linsseillä.
Lisäsin täytteeseen jauhelihan lisäksi 
keräämiäni tuoreita suppilovahveroita.

Täyte paketoidaan napakasti kaalinlehden sisään
ja kääryleet ladotaan uunipellille.
Päälle loraus siirappia ja voilastuja.
Kääryleet käännetään kerran paiston aikana
ja niiden pinta saa paistua kauniin ruskeaksi.

Kaaleista jää minulla aina pienimmät lehdet kerään.
Pilkoin kaalinloput pieneksi kuutioksi 
ja valmistin niistä kaalilaatikkoa.

Kaalikääryleiden kanssa on tarjolla oltava 
ehdottomasti puolukkahilloa.
Vietimme pikkusiskon kanssa yhden päivän hillonkeitossa.
Tuloksena oli ruotsalaista puolukkahilloa ja pihlajanmarjahyytelö.
Puolukkahillo maistui kaalikääryleiden kanssa,
pihlajanmarjanhyytelön ohjeen päivittelen 
tänne blogiin pikapuolin.


Kaalinpäiden keittämiseen tarvitset kaksi isoa kattilaa,
jotta ne kiehuvat yhtäaikaa ja saat napattua
lehden vuorotellen kaaleista lehtien pehmetessä.
Niin, ja tässä puuhassa minä poltan aina sormenpäät.
Ole sinä varovaisempi!


Ohenna kaalinlehdessä olevaa ruotoa terävällä veitsellä,
niin saat kääryleen paketoitua helpommin.
Ruokalusikallinen täytettä riittää yhden kääryleen täytteeksi.


Ensimmäinen kaalikääryle valmiina!
Asettele valmiit kääryleet uunipellille niin, 
että taitokset oavt kääryleen alapuolella.


Lorauta valmiiden kääryleiden pinnalle siirappia
ja vuole muutama voilastu makua antamaan.
Sitten vain kääryleet uuniin.


Kaalikääryleet
(n. 20 kpl)


  • 2 valkokaalia
  • vettä kaalinpäiden keittämiseen
Täyte
  • 1,5 dl quinoa
  • 1,5 dl punaisia linssejä
  • 1 sipuli
  • 1 l tuoreita suppilovahveroita
  • suolaa
  • valkopippuria
  • loraus siirappia
  • 400 g jauhelihaa
  • voita ja siirappia kääryleiden pinnalle
  1. Valmista täyte huuhtomalla quino ja linssit hyvin je keittämällä ne kypsiksi.
  2. Pilko sipuli ja sienet, freesaa ne paistinpannulla.
  3. Yhdistä kypsä quino-linssiseos, sipuli-sieniseos ja raaka jauheliha.
  4. Mausta seos suolalla, valkopippurilla ja siirapilla.
  5. Laita kaalinpäät isoihin kattiloihin kiehumaan. Leikkaa tervällä veitsellä aina päällimäinen pehmennyt lehti irti ja nosta se lautaselle täyttämistä varten.
  6. Ohenna terävällä pikkuveitsellä kaalin lehtiruoto ja aseta ruokalusikallinen täytettä kaalinlehdelle. Paketoi lehti napakaksi kääryleeksi. Aseta kääryleet uunipellille taitoskohdat alaspäin.
  7. Lorauta kääryleiden pinnalla siirappia ja vuole muutama voisiivu makua antamaan.
  8. Paista kääryleitä 200°C 60-80 minuuttia. Käännä kääryleet kerran paistamisen aikana.
  9. Ota paistoliemi talteen ja käytä kastikkeen maustamiseen.
  10. Tarjoile puolukkahillon kera. 


Ruotsalainen puolukkahillo

  • 1,5 kg puolukkaa, mielellään vähän puolikypsää marjaa seassa
  • 4 dl vettä
  • 1 kg sokeria
  1. Mittaa kattilaan puolukat ja vesi. Keitä 10 minuuttia.
  2. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää sokeri. Sekoita kunnes sokeri on sulanut puolukoiden joukkoon.
  3. Anna jäähtyä hiukan ennen tölkittämistä, näin puolukat eivät nouse hillon pintaan.
  4. Tölkitä puhtaisiin lasipurkkeihin ja säilytä kylmässä.

Makoisia hetkiä syysherkkujen parissa!
-Sari-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!