lauantai 22. elokuuta 2015

Parsakaaligratiini (G)



Syksyn satoa on ihanan paljon tarjolla toreilla ja kaupoissa.
Kaalit ovat yksi heikkouteni.
Pidän niistä kaikista!
Kukkakaalista, parsakaalista ja valkokaalista.

Kiitos Creme Bonjourin viikkokisan jääkaappini pursuaa tuorejuustoja.
Niinpä päätin tehdä parsakaaligratiinia.
Höyrytin parsakaalin kukinnot lähes kypsiksi,
lisäsin vuokaan reilusti tuoretta persiljaa ja
yhden mozzarellan revittynä.
Päälle keitin ruohosipulituorejuustosta ja kermasta kastikkeen.
Suurustin kastikkeen pienellä määrällä perunajauhoa,
joten gratiini on gluteeniton.



Parsakaaligratiini (G)

  • 500 g parsakaalin kukintoja
  • vettä höyryttämiseen
  • 0,5-1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 (125g) mozzarellapallo
  • suolaa ja mustapippuria myllyistä
  • 2 dl kermaa
  • 200 g ruohosipulituorejuustoa
  • 0,3 dl vettä
  • reilu teelusikallinen perunajauhoa
  1. Höyrytä parsakaalin kukinnot lähes kypsiksi.
  2. Laita parsakaalikukinnot uunivuokaan, ripottele joukkoon revityt mozzarellapalaset ja persiljasilppu. Rouhaise pinnalle suolaa ja mustapippuria myllyistä.
  3. Kuumenna kerma ja tuorejuusto paksupohjaisessa kattilassa, sekoittele kunnes juusto on sulanut kerman joukkoon.
  4. Sekoita perunajauho veteen ja kaada tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen kastikkeen joukkoon. Sekoittele kunnes kastike paksuuntuu ja pulpahtaa kertaalleen. 
  5. Kaada kastike tasaisesti uunivuokaan parsakaalien päälle.
  6. Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.


 
Torilla on kasviskurssi, jos ei lanttu leikkaa!
Toripöytä opettaa monta asiaa:
Porkkana ja punajuuri,
palsternakka, lanttu suuri,
peruna, nauris, retiisi,
selleri ja sipuli.

Torilla on kaalikurssi, joka mahtuu kaaliin!
Toripöytä opettaa monta asiaa:
Lehtikaali, keräkaali,
kukkakaali, ruusukaali,
punakaali, parsakaali,
kyssäkaali, kiinankaali. 


-TULE TORILLE (WSOY:n Salaisesta lukukirjasta)-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!