torstai 16. heinäkuuta 2015

Juhlapöydän gluteenittomat herkut


Millaiset juhlat haluat?
kysyin Kriittiseltä Ruokailijalta juhlia suunnitellessamme.
En ainakaan harmaita!
totesi hän.
Niinpä yritin toteuttaa juhlat vähemmän harmaina, hih.


Juhlien herkut valmistin kaikki gluteenittomina.
On niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse pöllytellä vehnäjauhoja keittiössä
ja gluteenittomat leivonnaisethan sopivat kaikille.
Pitkän pohdinnan aiheutti kakku.
Millainen kakku olisi kaunis?
Miten se koristeltaisiin?
Lopulta päädyimme Peggyn pienen punaisen keittiön (klik) innoittamana leipomaan naked caken.
Peggyn alkuperäisen ohjeen löydät tuosta linkistä.

Mutta, mutta...
Voinpa vain todeta, että tuon kakkupohjan muuntaminen gluteenittomaksi ei ollut ihan mutkatonta.
Ensimmäinen versio osoitti, että paistoajat on tuplattava tavisversioiden paistoaikoihin verrattuna.
Samoin taikinaan oli lisättävä psylliumia ja ksantaania, 
että se pysyisi kasassa eikä murenisi käsiin.
Kehittely tuotti tulosta ja sain paistettua kakkupohjat.
Huomasin juhlien jälkeen, 
että en ollut ehtinyt ottaa kakusta edes kunnon kuvaa.
Mutta syödyksi se kuitenkin tuli,
mikä lienee tärkein seikka.

Täytin ja kokosin kakun juhlia edeltävänä iltana.
Koristeet asettelin kakun pinnalle tarjoilupäivän aamuna.
Koristeena oli sokerimassasta tehty vaaleanpunainen helminauha ja risti.
Lisäksi kakkua koristivat Mimis verkkokaupasta (klik) tilatut syötävät kukkaset.


Gluteeniton naked cake

400 g voita
4 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl perunajauhoa
2 dl hirssijauhoa
2 dl teff-jauhoa
1 rkl psylliumia
1,5 tl ksantaania
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 luomusitruunan raastettu kuori
2 dl kermaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Raasta sitruunan kuori.
3. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
4. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen.
5. Lisää sitruunankuoriraaste.
6. Lisää puolet jauhoista.
7. Lisää kerma.
8. Lisää loput jauhot.
9. Jaa taikina kookoshiutaleilla jauhoitettuihin vuokiin;
yhteen isoon irtopohjavuokaan ja kahteen pieneen (halkaisijaltaan 12 cm) irtopohjavuokaan.
10. Paista 175 asteessa pieniä vuokia n.35 minuuttia 
ja isoa 50-60 minuuttia.
Kun otat pienet vuoat pois uunista, 
voit peittää ison vuoan foliolla tai leivinpaperilla, 
jotta pinta ei tummu liikaa.
11. Anna pohjien jäähtyä vuoissa ennen irroittamista.
12. Minä tein kakut ajoissa ja pakastin pohjat, jolloin ne oli helppo leikata hiukan kohmeisina.

Kostutus:
0,5 dl sitruunamehua
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria

Kostuta hyvin kaikki kakkupohjan osat.
Kakku on hyvä kostuttaa ja täyttää jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

Täyte:
400 g vaniljatuorejuustoa
6 dl vispikermaa
1,5 dl tomusokeria
500 g tuoreita mansikoita

1. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri.
2. Pursota kermalla reuna täytettävän välin kakkupohjalle.
3. Pilko mansikoita pursotuksen sisäpuolinen alue täyteen.
4. Pursota täytettä mansikoiden päälle koko kerroksen alueelle.
5. Aseta kakkulevy pursotuksen päälle.
6. Kokoa näin koko kakku.
7. Anna maustua yön yli jääkapissa ja koristele.


Gluteeniton pumpulikakku

250 g voita
3 dl sokeria
3,5 dl perunajauhoa
4 munaa
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl konjakkia

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää kananmunien keltuaiset taikinaan yksi kerrallaan.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele vaahto taikinaan.
5. Lisää konjakki.
6. Kaada taikina kookoshiutaleilla jauhotettuun rengasvuokaan.
7. Paista 175 asteessa 1 tunti.

Vuohenjuustoveneet
Pumpulikakun ympärillä oleviin pieniin veneisiin on koottu vuohenmaidosta valmistetun leipäjuustonpalasia, tuoreita vadelmia, vesimelonikuutioita, marinoituja mansikoita ja yrttien lehtiä.

Marinoidut mansikat
1 litra tuoreita mansikoita puolitettuina
1 dl intiaanisokeria
0,5 dl tummaa balsamicoa

Sekoita aineet keskenään ja anna marinoitua kylmässä yön yli.


Marjaisat jogurttimuffinssit 12 kpl

150 g pehmeää voita
0,75 dl sokeria
1 kananmuna
1 prk (150 g) sitruunalla maustettua kreikkalaista jogurttia
0,5 limen mehu
1 dl durraa
1 dl hirssijauhoa
1 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhoa
0,25 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl pakastekuivattuja marjoja

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää kananmuna.
3. Lisää jogurtti, john on sekoitettu limen mehu.
4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
5. Jaa taikina muffinipellin koloihin asetettuihin vuokiin.
6. Paista  180 asteessa 15-20 minuuttia.

Kuorrutus:
100 gr valkoista suklaata
200 g tuorejuustoa
0,5 limen mehu

Sulata suklaa ja sekoita tuorejuuston joukkoon.
Mausta limen mehulla.
Pursota muffareiden päälle.

Tämän reseptin, samoinkuin Pumpulikakun reseptin löysin 
Gluteeniton Jauhopeukalo sivustolta.


Linkit muihin herkkuihin löydät alta:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!