torstai 4. kesäkuuta 2015

Salaattia ja grillattuja hedelmiä


Kesäkuu on suonut muutaman lämpöisen ja kesäisen hetken, 
jolloin on voinut laittaa ruokaa kesäkeittiöllä.
Kesäruokasuosikkeihini kuuluvat salaatit.
Tässä yksi niistä.


Poikkesimme reissussa olessamme Turun torille ja teimme viikonlopun tuoreostokset torilta.
Salaatteja Sorrilta, käppyräkurkkuja, kotimaista parsaa, 
hirmuinen pussillinen kirsikkatomaatteja ja useampi rasiallinen hedelmiä.
Itse en pysty syömään juuri mitään hedelmiä tuoreena allergioiden vuoksi, 
mutta kypsennys auttaa asiaa.
Niinpä puolitin persikat, viipaloin mangon ja kypsensin ne grillissä. 
Grillasin salaattiin vielä muutamia mustapippurilla maustettuja tomaatteja.




Salaattia ja grillattuja hedelmiä
(neljälle)

  • 1 ruukku/pussi rapeaa salaattia
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 15 cm pala kurkkua
  • 2 kevätsipulia
  • 1 prk salaattijuustokuutioita öljyssä
  • 4 persikkaa
  • 1 mango
  • 4 tomaattia
  • mustapippuria myllystä
  • tummaa balsamicokastiketta
  1. Valmista salaatti. Revi salaatinlehdet pieniksi, kuutioi kurkku, puolita kirsikkatomaatit ja pilko sipulit. 
  2. Sekoita juustokuutiot ja niiden öljyä salaatin joukkoon. 
  3. Puolita persikat ja poista kivet. Puolita mango, poista kivi ja viipaloi hedelmä sopiviksi lohkoiksi. Puolita tomaatit ja pyöräytä niiden pinnalle mustapippuria.
  4. Grillaa kasviksia niin, että ne saavat kauniin värin ja kypsyvät sopivasti.
  5. Nostele lautaselle salaattia ja sen päälle grillattuja hedelmiä ja tomaatteja.
  6. Viimeistele annos tummalla balsamicokastikkeella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!