perjantai 20. maaliskuuta 2015

Sunnuntaiaamun juustokakut


Sunnuntaiaamun aamupalalla ilahduttivat juustokakut.

Aamupalalla?
Miksi ei?

Jogurtista hyydytettyjä kakkuja kera hedelmien ja marjojen.
Jogurttina käytin Jukkola Foodin maalaisjogurttia, 
joka valmistetaan ilman lisäaineita lähitilojen maidosta.

Kakut on tehty hyvin pieniin, halkasijaltaan noin 12 senttisiin, irtopohjavuokiin.
Tein yhden täyteseoksen, jonka jaoin puoliksi. 
Toisen osan maustoin mangon makuiseksi ja toinen osa sai maun passionista. 
Minulla oli käytössä Lidlistä ostetut passionhedelmäkastike ja mangokastike. 
Valmiit kakut saivat kastikkeiden lisäksi koristeeksi 
mangokuutioita ja passionhedelmää kera mansikoiden.





Kaksi pientä juustokakkua:
  • 100 g gluteenittomia piparkakkuja (klik)
  • 50 g voita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 4 liivatelehteä
  • 0,5 dl sitruunamehua
  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 dl mangososetta/kastiketta+kakun päälle koristeluun muutama ruokalusikallinen
  • 1 dl passionsosetta/kastiketta+kakun päälle koristeluun muutama ruokalusikallinen
  • (sokeria, jos haluat kakkuihin makeutta)
  • hedelmiä ja marjoja koristeluun
  1. Murenna piparit ja sulata voi. Lisää voisula piparimurun joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  2. Vuoraa irtopohjavuoat leivinpaperilla. Jaa seos kahteen vuokaan ja painele tiiviisti vuokien pohjalle.
  3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  4. Purista sitruunan mehu.
  5. Vaahdota kerma ja yhdistä jogurtti varovasti nostellen vaahdon joukkoon.
  6. Kuumenna sitruunamehu, purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun.
  7. Kaada liivatemehu tasaisena nauhana vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen.
  8. Jaa vaahto kahteen kulhoon, sekoita toisen vaahdon joukkoon mangoa ja toisen joukkoon passionia.
  9. Kaada vaahdot vuokiin. Peitä vuoat foliolla ja nosta yöksi jääkaappiin hyytymään.
  10. Irrota kakut varoen vuoista ja koristele hedelmäsoseilla/kastikkeilla.
  11. Aseta tarjolle hedelmien ja marjojen kera. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!