perjantai 7. marraskuuta 2014

Lammaspata



Kohti isäpäiväviikonloppua mennään. Meillä apukokin toivomus on kunnollinen, hyvä ruoka kakkujen sijaan. Siispä lihakaupan kautta keittiöhommiin. Kakkuja sitten äitienpäivänä. 
Tässä yksi idea isänpäivälounaalle.

Karitsanpaistia pataan. Meillä syödään paljon lammasta ympäri vuoden. Tällä kertaa paloittelin paistin reilunkokoisiksi kuutioiksi ja paistoin niistä pinnat kiinni pannulla. Lihat pataan ja kaveriksi porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja oliiveja. Mausteeksi punaviiniä, rosmariinia, timjamia, kanelia, mustapippuria ja kuusenkerkkäsiirappia.

Lihapadat eivät ole kiireisen päivän pikaruokaa, vaan vapaapäivän pitkän ja kiirettömän kypsytyksen tulos. Tämäkin pata porisi uunissa kolmisen tuntia. Padan lisukkeeksi keitin kokonaisia tattarisuurimoita, jotka maustoin valkosipuliöljyllä.





Lammaspata:

  • 1,2 kg karitsanpaistia
  • 3 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • oksa tuoretta rosmariinia
  • n. 20 kokonaista mustapippuria
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 kanelitanko
  • 2 rkl kuusenkerkkäsiirappia
  • 2 tl merisuolaa
  • 1 dl punaviiniä
  • vettä
  • 1 prk (160g) mustia kivettömiä oliiveja
  • Maizenan tummankastikkeen suurustetta
  • 2 dl silputtua lehtipersiljaa
  1. Kuutioi paisti reiluiksi paloiksi ja paista lihoista pinnat kiinni pannulla. Siirrä lihat pataan.
  2. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Lisää palat lihojen joukkoon.
  3. Lisää pataan oliivit, mausteet (ei persiljaa) ja punaviini. Sekoita.
  4. Täytä pata vedellä niin, että lihat peittyvät.
  5. Nosta pata uuniin 150 asteeseen n.3 tunniksi. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana ja lisää tarvittaessa nestettä.
  6. Suurusta valmis pata Maizenalla ja lisää joukkoon lehtipersiljasilppu. 
  7. Tarjoa kypsennetyn, valkosipulilla maustetun tattarin kera.



"Tärkeintä, mitä isä voi lapsilleen antaa, on rakastaa heidän äitiään."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!